sunnuntai 23. elokuuta 2015

Heksagoni

Vihdoin ja viimein! Le Tilkkutäkki on nyt jotakuinkin valmis! Välillä ehti muuttua mallikin tähän kuusikulmiosysteemiin, mutta tässä siis lopputulos...

Kaikki alkoi reilu kaksi vuotta sitten, kun puolelle perheestä tarjoutui mahdollisuus lähteä kesälomalle ja toinen puoli jätettiin kotiin. Seurasi holtiton ketutus, jonka seurauksena holtittomasti päätin tehdä tilkkutyön ja tilasin siihen kankaat Polinkasta. Kankaista suurin osa on erinäisiä Amy Butlereita ja järjetöntä on, että melko arvokas kangasläjä odotteli näinkin pitkään.

Aloin leikellä tilkkuja keväällä ja jukoleissön siinäkin oli hommansa, kun tämän ähersin kasaan.


Tässä vähän toista puolta sekä kääntöpuolta, joka ei sävynsä puolesta natsaa täydellisesti, mutta on äitini vuosikymmeniä jemmaama verhokangas – ajattelin, että parempi käyttää tuo jämäkkänä kääntöpuolena kuin ostaa lisää kangasta vain kääntöpuolen vuoksi.





Kääntöpuolen kangas on Tampellan Space I -niminen ja sen on suunnitellut mitä ilmeisimmin Perttu Mentula -niminen henkilö. Jätin tiedot talteen tuohon kankaaseen kun on musta hauska yksityiskohta ja ajallinen kerrostuma.


Melko muhkea tekele. Sanoinko jo että tässä oli hirveä homma...



Mistä pääsenkin julistamaan, että seuraavan kerran kun mua harmittaa, voisinko suunnitella vaikka nukenvaatetta tai -peittoa? Ei tällaista hillitöntä projektia, kiitos? 

Loppuun vielä muutama krassi parvekkeelta. Siinä missä piha on jo aika ränsistynyt, parvekkeella on nyt nättiä.




lauantai 22. elokuuta 2015

Todisteita

Uskaltauduin palstalle, en tiedä olisiko kannattanut. Suolta näyttää edelleen, mutta muutaman kukan bongasin. Keskittyäkseni positiiviseen, otin todisteita.






Mutta joo. Löysin yhden nyrkin kokoisen kesäkurpitsan (yleensä yksi kasvi tuottaa parisenkymmentä muhevaa). Söin sitä pataruoan seassa, joka se sentään oli kasvimaatarpeista.

Jännää aikaa tällainen lämmin syksyä edeltävä. Aamuisin sumu kietoutuu märän pyyhkeen lailla nilkkoihin. Oon kotona ja yritän keskittyä arkeen.

Kävin vähän reissun päällä ja oli ihan mielenkiintoista kuunnella juttua blogeista. Mun mielestä oli hyvin sanallistettu se, että monella blogi alkaa vapautumisena, kun se toimii paikkana, jossa voi kertoa mitä vaan, mutta ajan kanssa blogiyhteisö alkaa rajoittaa ilmaisua ja se muuttuu kahleeksi, sääntöjen kangistamaksi.

Blogi on vain blogi, mutta se on myös kuva elämästä, eli ei ehkä niin vähäistä kuitenkaan. Niin mahtavia kohtaamisen paikkoja, ja samalla esimerkiksi uuskonservatismin, neotraditionalismin levityspaikkoja.

No, tuli ehkä mieleen siitä että jotenkin tällä hetkellä allergianäppyä pukkaa kaikesta, jossa naisten oikeuksien eteen tehty työ poljetaan muun sanoman nojalla suohon. No, ei mun kannata tästä tässä enempää avautua. Parempi laitella näitä kukkakuvia.

perjantai 14. elokuuta 2015

Ihana-sanan pakkokäytöstä

Alkukesästä näytti, ettei parvekkeellekaan kasva yhtään mitään. Nyt loppukesemmällä on sentään vihreää.


Kukkiin liittyen, tein myös omasta epäonnistuneesta ompelusta vielä yhden peplummallisen koulupuseron. Kuvahan siitäkin tuli vaikken jaksanut käskeä koululaista poseeraamaan.



Yhtenä päivänä kommentoin eräälle seniorimmalle sukulaiselle, että jokin asia oli ihana. Tämä heti siihen tarttui, että puhuin Facebook-kieltä (siis somekieltä, varmaan). Hieman hätkähdin että totta juu. Mulle on ollut kauhea opettelu siinä, että kaikenlainen kommunikaatio pitää typistää yksinkertaiseksi kehuksi, ja viestintä tapahtuu näiden eri variaatioiden välillä. Ensin kehu ja sitten vastaus, stimulus --> response.

"Aivan ihana!"
"Kiitos! Itekin tykkään!"

Jos tämä kommunikaatio ei toteudu, muutakaan ei ole tarjolla.

Tietyiltä osin olen varmaan täysin sopeutumaton sosiaaliseen mediaan, koska ollessani aktiivisempi jo mainitussa naamakirjassa olin todella allerginen sille, että mun olis peukutettava jonkun hyviä uutisia. Kutsuin sitä pakkotykkäämiseksi. Varsinkin kun suomalainen vasta opettelee kehaisemaan toista ja sitä sopiikin opetella niin kuulostaahan ajattelutapani herkästi antisosiaaliselta, mutta käännän nyt esiin toisen näkökulman:

Mulle nämä helvetin tykkäämiset ja ihanat ovat joulukortteja. Niitä on kiva saada mutta ne unohtuvat pian. En muista minkänäköinen tonttu oli kenenkin kortissa, johon toivotukset ovat valmiiksi painettuna, mutta varmasti ihana, en epäile. Itsehän kyllä lähettelen joulukortteja (poikkeuksena viime vuosi) sukulaisille, joiden kanssa en muuten ole yhteydessä, vaikka ehkä kannattaisi. Tiedän siis mistä puhun.

Jos en siis vain hehkuta ja kehu niin anteeksi, jo kaikki hehkutettu ja kehuttu on vaatinut punnerrusta ja opettelua. Olen enemmän kahvikuppipohdiskelija, mietiskelijä, vuorovaikuttaja, mielenmaisemien ruoppaaja. Hätäinen tykkääminen ja eteenpäin kaahotus on mulle vuorovaikutuksen typistymistä, ei lisääntymistä.

Samalla tykkäyksien puute alkaa kertoa kelpaamattomuudesta, ihanuuden toistamatta jättäminen suosion laskusta. Jos ei tykkää, äänestää vastaan. Äh, ei vaan pygee.

Kyllä silti varmasti olet ihana! 

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Ehtoisa On Tour

Koululainen on voideltu matkaan ja sysittyäni hänet ovesta ulos suureen maailmaan kesän lonkanvedon jälkeen pohdin, miksi mun työstä, ylipäänsä mun kuulumisista puhuttaessa kysytään aina vain sitä, olenko taas joutunut reissaamaan ja joko se loppuu ja on se kyllä. Voi olla että kuvittelen, mutta kuulen rivien välissä puolihämmentynyttä deprivaatioteoriaa, jonka mukaan lapseni riutuvat äidin hellän huoman ja pehmeän poven ollessa jossain itsekkäästi hummaamassa helkkari soikoon.

Ei sano koskaan kukaan että onpa tosi kiva, kun sulla on sellainen työ, että pystyt arjessa joustamaan lastesi tarpeiden mukaan! Ihan sama jos koko viime vuoden pystyin lähettämään tyttären kouluun ysin aamuina, mutta kun toukokuussa olin viikon lietsussa niin kyllä siinä varmaan hylkäämisen kokemus punnersi pintaan, kun olin päivinä poissa yli kuopuksen ikävuosien ja mitä kaikkea. Koko viikon tuijottivat molemmat haikeina kuvaani ja halivat kylmää tyynyä toivoen, että sen muhkurainen pinta olisi äidin ihanaa selluliittia.

Karsastan omakohtaisesti melko voimakkaasti kaikkea vanhemmuuspuhetta, koska mulle on melko lailla sama, miten jengi hoitaa jälkikasvunsa, kunhan järkeä on jonkun verran päässä, lapsella on aina joku välittävä hoitaja ja joku tolkku hommassa ylipäänsäkin. Mutta kyllä sanon sen että on moralismi tiukkaan juurtunutta ja opit myös, siltä tieltä kun poikkeat niin jessus sentään. Parhaimmin tietäjät ovat usein niitä, jotka myöhemmin oppivat, etteivät ole tienneet vielä mitään.

Kuulostan ehkä provosoituneelta mutta en ole. Tämä on vain havainto, jota pohdin ääneen.

Oikea asiani on se, että blogini jalkautuu syksyn mittaan Suomen kiertueelle! Jätän jälkikasvuni kyynelsilmin kaipailemaan! Tai, arkisemmin ilmaistuna, mulla on työmatkoja ja käyn siis

Turusa
Joensuusa
Hessoisa
Kuopijosa

Jos on jotain kivaa suositeltavaa tai muuta jännää niin laitapa koodia!

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Vanha on turvallista

Kuuntelin aamulla puolella korvalla Yle Puheen tulevaisuutta käsittelevää lähetystä ja tarkemmin jonkun kommenttia siitä, kuinka valtio ja yritykset eivät osaa ennakoida tulevaa, koska näkevät tulevan menneisyyden kautta.

Yhtä aikaa hyvin lohdullinen ja lohduton ajatus.

Minäkin turvaudun menneeseen. Pidän kaikenlaisesta vanhasta romusta, jota lääpystelen ihastuksissani kirpputoreilla (en kuitenkaan keräile, yleensä katselu riittää). Pidän menneisyyteen syventymisestä – niin, suhtaudun siihen suorastaan kokonaisvaltaisen intohimoisesti.

Taapertelen hämmennyksissäni kasvimaalla: mitä se tulevaisuus tuokaan tullessaan? Teenkö tästä suotilkun, märästä pitävien kasvien reservaatin, vai onko tuleva kesä kenties kuuma ja kuiva? Suurten kysymysten äärellä olen kuin valtion päättävä elin: aina liian jähmeä, ei koskaan riittävän ketterä liikkumaan aikakerrostumissa.

Ehkä tähän väliin sopii silti tämän kesän romuosaston esittelykin.

Tässä vanha sisäelinopetustaulu.


Tässä näin.


Ja tässä vanha kirjahylly. Ystäväni tekemä siirtyi palvelemaan pojan huonetta. Ei todellakaan hylättynä vaan sopii vaan rakenteeltaan paremmin sekalaisille tavaroille.


Tämä on kirjahyllymäisen tiivis. (Kirjojen määrästä huomaa sen, etten aktiivisesti keräile kaikkea mahdollista; olen sellaisella alalla ja ollut aina sellaisilla aloilla, että kirjahyllyni pitäisi pursuta kaikenlaista kamaa, mutta ehei!)


Kurkkuyrtti pienoinen, kuulut tämän kesän voittajiin.


Olen jatkanut arkeen orientoitumista teippaamalla kotityölistan kylmiön oveen ja pitämällä kalenterisulkeiset. Nyt on merkitty kaikenlaista pientä kalenteriin ja siellähän sitä löytyy somasti pientä puuhaa, jos tuntuu, ettei perusarki saa peräsuolta pullistumaan.

Näin sunnuntai-iltana, kun olen saanut kurkata sienitilanteita ja käydä viipyilemässä kasvimaallakin, ei kuitenkaan ahdista. Että näinkin välillä!

p.s. Mun blogilistalta on tippunut tosi paljon blogeja eikä meinaa riittää luettavaa. Miten niin Insta vie blogikiinnostuksen? Haluan tekstiä! Huonoakin tekstiä! Ihan elämästä vaan. Ei tarvi kehittyä ja tulla paremmaksi. Oodi keskinkertaisuudelle!

lauantai 1. elokuuta 2015

Karsimista

Sain tempaistua aamusella läjän ufoja eli keskeneräisiä räpöstyksiä valmiiksi. Keli on aika hämärä, mutta kuvat ovat tällä kertaa tällaisia ja piste.

Rupesin tuossa miettimään, että mitähän lähtisi karsimaan, kun tuntuu niin tupella olevan tuo tuleva syyslukukausikin. Olisiko esikoisen harrastus mitä? Juu, hyvä idea, viedään jotain, mihin se on hurahtanut. Ja sen iänikuiset kouluun liittyvät viestit? Jep, turhaa luettavaa. No omat urheilut? Joo, hyvä idea niin kropalle kuin mielellekin. Työ? Jes, raha on yliarvostettua! Kotityöt? Hyvä idea! Unet? Joo! Matkoihin kuluvat siirtymäajat? Ehdottomasti!

Pakko jättää kauhistelu, ei auta. Näytänpä siis nämä huristelemani kamppeet. Nyt ei kyllä ole välittömiä tarpeita lasten kaapeissa, paitsi pojan housupuolella ja ehkä jotain perusosia puuttuu (eli sellaisia, jotka kävisivät monen muun kanssa). Hyvä, sillä karsin ensimmäisenä ompelusta. Okei, heti kotitöiden jälkeen.

Tämä setti on ties monennesko Käpysen mysteeripaketista saaduista kankaista toteutettu. T-paita on trikoota ja kissahame joustocollegea. Ihan päheä setti mielestäni. Piti tehdä jo kesäksi, mutta kelit eivät painostaneet ja on ihan sopivan rento ja mukava kyllä myös koulukäyttöönkin, luulen.


Vaatteiden kuvailu ei kuulu lempipuuhiinsa.


Näistä rulahtaneista leggareista tai siis niiden jatketusta elämästä hän sen sijaan oli niin innoissaan, että halusi kuvassa esitellä. Yksinkertainen ja helppo upcycling-vinkki: kun leggareiden polvet menevät puhki, niistä saa pyöräilysortsit. Kätevät sisäliikuntaan, tadaa! Näissä on joku leopardikuosin tapainen ja ovat ilmeisesti kovinkin kivat.

Rusettipeplumin tein Ottobren 1/2015 kaavalla. En osallistunut taannoiseen Saumanvara-ompeluryhmän veiviin vaan tämä on aiempaa perua, oli virunut kimppatilauksessa ihan eri henkilön kaapissa. Sain viimein henkilökohtaisen lähettini noutamaan kankaan ja ompelin sen. Kuosi on kyllä nätti.


Tässä kuosi vielä lähempää, kangas jo lopettaneesta Neenuskasta. Ja tää Peplum-kaava on kyllä todella kiva, vaikkei muoto tässä kuvassa tuukaan lainkaan...


Vielä yksi upcycling-systeemi, sillä olen yrittänyt kiinnittää huomiota siihen, ettei kotoani virtaisi hallitsemattomasti tekstiilijätettä keskivertosuomalaisen määriä vaan yrittäisin keksiä ratkaisumalleja tekstiilijäteasiaan. Muuhun kelpaamattomat on laitettu räteiksi ja jotain vaatteita on hillottu, pitää nyt miettiä, miten tämä toimii, kun kaikkea itselle sopimatonta ei kannata säilöä uudelleenommeltaviksi. Toki mulla ei paljon ole vaatteita, joista en niin pitäisi.

Tämä tunika on musta ihana mutta rypytys ei todellakaan ollut edessä edukseen. Murehdin asiaa kun kuitenkin tiedostin, ettei mulla tule tätä käytettyä. Sitten välähti: jos kiinnitän parilla pistolla yläosan, miten mahtaisi istua tyttärelle? No aika hyvin! Tunikasta tuli mekko.


Parista jämäpalasta tuli vielä t-paitaa kuopukselle. Tämä kangas Viljamin puodista.


Tämä on vuosia vanhaa Hilcon campania en muista mistä.


Jotenkin olen sitä mieltä, että kissa menettää arvokkuutta pestessään massuaan.
Alla aiemmin ompelemani tilkkupeitto.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...