maanantai 23. helmikuuta 2015

Rauhattomuus rauhaan

Maailmanhistoriassa on erilaisia aikakausia, jolloin vallitsevana henkenä ovat tietyt virtaukset. Tänään tuli vertailtua kotoiluilmiötä Biedermeieriin.

Minähän olen aiemminkin "hyökännyt" (iik!) kotoilua vastaan, varsinkin, kun selvästi itse haluaisin hakea siitä turvaa kuitenkaan aikeissani onnistumatta. Suhtaudun edelleen passiivis-aggressiivisen-ihastuneesti kauniisiin sisustusblogeihin, jotka jauhavat jonkin uuden tuotteen saapumisesta idyllin äärelle. Silmieni ahmiessa kuvia pelkään aina, että aivoni mätänevät, samanaikaisesti harhaudun aktiivis-aggressiivisesti vilkuilemaan läppärin reunan yli taustalla siintävää sikamaista kaaosta.

Biedermeier oli 1800-luvulla seurausta Eurooppaa piiskanneista levottomuuksista: tyytymistä kotiin ja keskittymistä turvallisuuteen ja mukavuuteen. Selvä se, Biedermeieria kuvataan hyvin pilkallisesti. Tuota pikkusieluiseen porvarillisuuteen käpertyvää kohtuullisuutta, hankinnoista haaveilevaa sisäistä tyhjyyttä, riskinoton välttämistä, silmien sulkemista pahalta maailmalta.

Eikö tuo kuulosta aika tutulta, tai siis nykyaikaiselta ellei peräti ajattomalta?

Joko vaikkapa Ukraina on vaikuttanut idylliin, onko someen vuotanut uudenlaista tiedostusta paikkoihin, joissa sitä ei ole näkynyt? Itse olen bongannut, että muotilehdissä otetaan pääkirjoituksissa liikuttavan pontevasti kantaa siihen, mikä on oikeasti tärkeää. Ristiriita on suloinen, kun lehti kauppaa bangladeshilaista laatukamaa ja pääkirjoituksessa ruoditaan maailmantaloutta ja ilmastonmuutosta. No, en paheksu, keinonsa kullakin.

Ehkä turvallisuudentunne on särjetty. Rauhattomuus hiipinyt rauhaan.




lauantai 21. helmikuuta 2015

Maxidots-hamonen synttäriviemisiksi

Olen ollut hirvittävän levoton, niin levoton, etten ole viitsinyt täällä asiasta avautua. Käsityöt olisivat mainio keino suitsia levottomuutta, jos vain jaksaisi ryhtyä.

Tänään on kiva päivä, koska ompelin tunnin pikkuompeluksena pienen lisän tyttären kaverille synttärilahjaksi. Kangas on hankittu joskus Metsolasta ja se on joustofroteeta. Joustofrotee on ilmeisesti tulossa muotiin ja vaikka se on vähän jäykkä ja kova, se on aivan mielettömän laadukas kangasmateriaali. Kestää paljon paremmin kuin kämäinen trikooliru (toki on laadukkaitakin trikoita ja huonolaatuisia froteita).

Kaavana on Ottobren (3/2013) ZigZag koossa 128 ja tämä on siis silikoninauhalla rypytetty Maxidots-hamonen. Toivon, että kuosi on riittävän simppeli, että tätä voisi pitää monenlaisten paitojen kanssa. Olen luvannut tehdä samaisesta kankaasta aikuisten koossa tunikan ja projekti on odotellut vuosia, olisikohan aika käydä toimeen...

Yritän palailla pikapuoliin asiaan. En haluaisi pihtailla aatoksiani, mutta pelkään, että ne menisivät turhan kummallisiksi, jos kirjaisin niitä puuhastelublogiini. Siispä armoa, itselleni ja muille.


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Lintu vai kala

Kun lapsena etsi jotain piilotettua, saattoi saada vinkin, onko se lintu vai kala.

Tuli mieleen siitä, kun on katsellut maailmaa pötköttelyperspektiivistä. Olen ollut iloinen siitä, että panostin kukkiin, kun loputkin porukasta sairastui ja meno on ollut hyvin löysää sittemmin.


En saa yleensä laiskana kastelijana pysymään näitä hengissä. Vai mikä on hengissäpidon salaisuus?


Lempivärini kukissa taitaa olla vaaleanpunainen. Se jaksaa puhutella niin sisällä kuin ulkona.


Se tosin tarvitsee kaverikseen kontrastia. Sain postiakin tässä, kesäksi tilaillut siemenet saapuivat!


En käsitä, miten olen saanutkin otettua näin epäselvän kuvan, mutta väliäkö sillä, kesähän sen todellisuuden vasta näyttää. Kasvimaalla lempikukkiani ovat perusklassikoiden (kehäkukka, samettikukka, auringonkukka,..) lisäksi kosmoskukat ja pioniunikot. Myönnän olevani henkeen ja vereen kukkamaussani romantikko! Imelinkään pinkki ei näytä hyvältä ilman kontrasteja, joten otan niitäkin huomioon.

Kasvimaalla saavat kukkia kaikki sävyt, takapihalla värimaailma on rajattu vaaleanpunaisen sävyihin, valkoiseen, vaaleansiniseen ja violettiin, myös ripaus mustaa on mukana. Etupihalla on enemmän värisävyjä: sinistä, keltaista, punaista, valkoista, oranssia.

Ehkäpä teen tämän vuoden haaveiluista järkevämmänkin katsauksen jossain vaiheessa. Nyt pitää ryhtyä paikkailemaan sairasteluputken tuhoja.


lauantai 7. helmikuuta 2015

Repun vaihto

Hei, me yrjötään! Eli terveiset sairastuvalta. Lähdin itse liikkeelle flunssan avulla, sellaisella kuumeettomalla, aivotoiminnan täysin tukkoon vetävällä mallilla. Sitten kuopus alkoi oksentaa. Seuraavaksi isänsä. Odottelen tässä omaa suoritustani ja joutessani päivitän laiminlyödyn blogini.

Ehtoisa-parkaa on taas laiminlyöty. Sen sijaan, että se olisi saanut toteuttaa itseään jonkin näpertelyn tai huushollauksen äärellä, se on kärsinyt syrjäytettynä virumisesta eikä tilalla ole ollut kukaan sen kummoisempi hallitsija. No, näin on nyt menty. Ketään menestyjää ei täällä ole nähty, vain jotain epämääräistä kännykännäplääjää ja sittemmin flunssakoomaajaa.

Sen voin kuitenkin paljastaa, että olen tilannut jo kesän siemenet ja siis haaveillut kukka-asioita (ja muuta viljelemistä tietenkin). Haasteena vain se, etten ole vielä pätkääkään innostunut ja asunnossani lymyilee ripsiäisiä (jokin näennäisen viaton endeeminen kanta, joka riehahtaa sopivan uhrin löytäessään), joiden epäilisin iskevän taimistooni, jos sellaista lähtisin kasvattelemaan.

Aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsemani Hyvän mielen vaatekaappi antoi viimeisen sysäyksen veronpalautussuunnitelmilleni: olin nimittäin jo kesällä suunnitellut käyttäväni ne 1) reppuun ja 2) käsilaukkuun. Kakonen antaa odottaa itseään, mutta repun tilasin tammikuussa. Ko. teos ei siis rohkaissut uuteen hankintaan vaan ehkäpä siihen ajatukseen, että kun jonkin on aika lähteä, seuraavan tulijan on oltava harkittu ja rakastettu.

Esittelen tässä aidossa toimintaympäristössä (kamat vielä sisällä ja odottamassa innokkaasti sängyn päällä päivän meininkeihin lähtöä) edeltäjän, Samsoniten kauan palvelleen yksilön, joka saa jatkaa elämäänsä yleisenä kauppa- ja kamanroudausreppuna. Tämän olkafyllingit ovat syrttyyntyneet, vetskari vioittunut ja lisäksi kuljettuaan maailmalla vuosikausia (tarkalleen ottaen 11 aktiivivuotta) se on kerännyt itseensä kaikenlaista eloperäistä ainesta. Lisäksi, minä kun en ole yhtään sportti- tai teknishenkinen, se on alentanut itsetuntoani ns. imakollisesti. Kun olen hiissannut kaupungilla huopatossuissa, toppahousuissa, toppatakissa ja naama punaisena ja selässäni on naaman kanssa kilpaa hehkunut tämä sinänsä uskollinen reppu, olen tuntenut oloni kirjavaksi muumiksi ja toivonut, etten törmäisi kehenkään tuttuun. Tällä on ollut vakavia riskejä ajaa kantajansa asosiaalisuuden tielle. Oli aika katkaista vaarallinen toimintamalli.


Tässä autenttisessa ympäristössään uusi reppu, jonka hommasin sillä suosituksella, että olkalaukkuversiona se on kestänyt lähiympäristössäni majailevan henkilön holtitonta käyttöä. Ominaisuudet on pohdittu ja syynätty ja värit mietitty ja homma on selvä. Kaiken päälle vielä viimeisen päälle komiat kuvat.


Mutta kirjoitukseni ei pääty tähän vaan peräpäässä vaani vielä yllätyksellinen kliimaksi: kävin tänään maksamassa tilaamani polkupyörän ja olen aivan hankintahurmiossa. Tämä onkin niin valtava uutinen että vaatinee ehkä jossain vaiheessa oman huomionsa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...