keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Vuoden paras huonekaveri

Tämä voisi olla tarina aivotyön turhauttavuudesta tai vaihtoehtoisesti maailman parhaasta huonekaverista, joka muisti kaveria hänen saatua lapsen. Voihan se olla että lapsi on ehtinyt hyvästi toiselle vuotta, mutta vauvalahjan värkkäsin...

Lisätään epärealistiset odotukset vauvalahjan tekemisestä itse ja paisutetaan vielä ajatus setiksi, ei kun kahdeksi! Ja lopputuloksena on kaksi mekko-housu-settiä koossa 86. Tarjoiltuna kera salamavälähdyksen. Tadaa!


Olen rypyttänyt mekon etuosat framilonilla, samoin pöksyjen "polvipussit" molemmista sivusaumoista molemmin puolin. Kaavat ovat Ottobren lehdestä 4/2013 ja jos joku sattuisi oikeasti tarvitsemaan juuri näitä kaavoja niin varmista hyvä ihminen, heitän nyt hatusta.

Kuningatarkangas (vai liekö prinsessa?) Verson puodista, vaihtarikamaa. Housujen velour samoin muutama vuosi sitten vaihtareilta. Huonekaverini pitää väreistä, joten niitä saaman.


Lahkeisiin värkkäsin jopa pikku rusetit.


Toisessa setissä LiandLon isoäidinruutua ja Kangastukusta tilattua velouria. Tein pikku rusetin rypytyksen kohdalle.


Mekkojen pitäisi olla silläviisiin löysät, että alle voi laittaa pitkähihaisen paidan.

Olen antanut kaikkeni näille seteille eikä musta irtoa muuta juttua. Lisäksi synkistelen vähän olemistani sosiaalisessa mediassa. Synkistelen myös toissapäivänä hukkaamiani hammaskiskoja. Pitäisi lopettaa synkistely.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Painijaselkäinen yöpaita

Ostin joskus vuosia sitten pilkkahinnalla Moonkidsin ribbitrikoota Ikasyriltä. Aamiaiskuosi ei ollut maailman inspiroivin, mutta ajattelin, että teen siitä vielä joskus aavistuksen asenteellisen yöpaidan. Halusin painijaleikkauksen selkään ja helmaan pituutta.

Tadaa!

Vaikka ompelenkin jämäkankaista itselleni lähinnä vain yöasuja (lähinnä siksi, että tiedän, etten muita niistä ommeltuja virityksiä pitäisi), niin yöasuthan ne vasta käytännöllisiä ovatkin!

Selän leikkauksen muokkasin yhdestä jumppatopista ja helman leikkasin sopivaksi varrelleni siinä vaiheessa, kun viritys oli testattavana.


Tykkään yöpaidassa tosi pitkästä helmasta.


Nyt mulla ei ole oikeastaan muuta asiaa, koska rehellisyyden nimissä olen käyttänyt aikaani pohdiskellessani jungilaisia arkkityyppejä, en oikein tiedä, miksi. Toki jos joku haluaa niistä keskustella niin kaikin mokomin!

lauantai 24. tammikuuta 2015

Isoäidin neliöt

Koko kansa on takuulla pidätellyt henkeään, kuinka mun kangasläjien käyttöprojektissa käykään. Ei-yllättävästi ei ole käynyt vielä juuri mitenkään vaan kellari vaikuttaa keskeneräisyyksien hautausmaalta. Vaan eipähän mittään, kyllä ne keskeneräisyydet hiljalleen kokoutuvat!

Tässä Ottobren Jungle Stripes -kaavalla yöpaita (tämä on oikeastaan mekkokaava mutta yöpaidoille oli tarvetta). Jos joku kaipaa Ottobren numeroa niin kaivelen esiin... Sekä hihansuissa että pääntiellä kuminauhakujat ja lisäksi pääntiellä mitäs nuo onkaan nuo rypytykset tai poimutukset...Aivot suttaa näin lauantaipäivänä.


Kangas on LiandLolta tilattu joskus ihan Ruotsista saakka niinä aikoina, kun kotimainen kangastarjonta ei vielä ollut niin ylitsevuotavaista.


En oikein sitten koskaan tullut toteuttaneeksi tästä mitään mutta nyt pala on korkattu. Söpöhän tästä tulikin!


perjantai 23. tammikuuta 2015

Jälkijunassa: Hyvän mielen vaatekaappi

Lukaisin viimeinkin Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaapin. Olin tyypillisellä pahalla mielellä: lentokentällä, pikku yrjötys ylipäänsä kerosiinin polttamisesta yläilmoissa, mielivaltaisesta sillipurkkiin ahtautumisesta sekä työkeikasta. Käsi hakeutui boardausta odotellessa ko. teosta kohti ja ostin sen, vaikka yritän vältellä ostelua.

Seuraus: olen sen lukenut ja nyt lahjoitan teoksen! Kuka haluaa? Jos keksii systeemin, jolla minä saan sen kohtuullisen vaivattomasti lahjoitettua, saa kirjan itselleen. Tämä ehto ei ole välttämättä paikkakuntasidonnainen, sillä työreissaan. Kunhan sitten on esimerkiksi tarjota viehättävää seuraa, kofeiinikin käy. No joo. Ehkei tämä ole maailman paras lukijapalkinto. Mutta kirja on kyllä aivan hyvä. Että jos ei lukijapalkinto innosta niin kirjastoon sitten, ja ei ole paha omistaakaan tämä.

En ole mikään maan virallinen kirja-arvioitsija, joten en ajatellut antaa kattavaa arviota. Paljon parempiakin on varmasti vastaan tullut. Joka tapauksessa samantyyppinen jokaisen tulisi lukea -tyyppinen kirja kuin Honkasalon Nuukaillen. Tämä olkoon arvioni.

**

En ole ihan yhtään ehtinyt tekemään yhtään mitään ja joku saisikin seuraavaksi kirjoittaa 60-lukulaisen kapean asunnon siistinä pitämisestä, jos taloudessa asuu neljä sikamaisesti käyttäytyvää yksilöä, kaksi heistä epämääräistä rojua (esim. jäteautoon tulevia roskia, jättimäisiä pahvilaatikoita, styroksibokseja, viinirypälerasioita) hyödyntäviä.

Sain ninjapinjan blogista aatoksen käydä läpi vanhat lehtiläjäni ja aloitin homman eilen, revin sisustuslehdistä joitakin inspiraatiosivuja. Että kepeästi mutiloituja sisustuslehtiäkin olisi saatavilla aimo läjä! Tartu tarjoukseen jo tänään!

**

Päivän viimeinen haja-ajatus. Jokunen aika sitten kävin baarissa moikkaamassa vanhaa ystävää. Näemme hyvistä syistä hyvin harvoin eikä hän näin ollen yhtään tiedä, mitä mulle kuuluu. Sanoin kuolleeni sosiaalisessa mediassa. Hän oli että mitä, etkä oo? Sanoin että eikun oon, en oo Twitterissä, en käytä Facebookia (no käytän kisaryhmän viestintään ja ompelukuvien selaamiseen, mutten täsmentänyt), ja mun Insta-tilikin on kutsun takana. Sanoin että mietin että miltähän se tuntuisi kuolla sosiaalisessa mediassa, ja ihan hyvältä se tuntui. Nyt oon sitten some-kuollut ja hoksasin että voi sitä näinkin elää.

Ajatus liittyi hieman siihen, kun luin Imagesta (en muista numeroa) menneiden aikojen eli noin kymmenen vuoden takaisen nettipäiväkirjailmiön analyysiä. Juttu oli hyvä! Tuolloin avauduttiin ja jäljet jäivät nettiin. Tuolloin ei tavoiteltu suurta yleisöä toisin kuin nykysomessa, kun tarvitaan ja halutaan ne tykkäykset. Tapa viestiä on muuttunut. Nyt avautuminen on kahjoa ja säälittävää, sitä se ei vuosikymmen takaperin ollut.

Mullakin on tossa vieressä lukijapalkki ja jos siitä joskus joku tippuu, mietin, että mikä sille jollekin tuli. Mutta meikäläisen viimeisessä somelinnakkeessa eli tässä puuhastelevan alter egoni blogissa on niin vähän tykättävää. Ei kivaa kamaa (paitsi tänään!), ei kauniita kuvakulmia (olen aina ollut töissä, joissa visuaalisen hoitaa joku muu...ja nykyään sillä ei ole mitään väliä), ei taitavia käsitöitä (en jukopliuta ehdi enkä osaa kuin keskinkertaista), ei siis mitään tarjottavaa, vain epämääräisiä avautumisia ja kauhontaa arjen kaaoksessa. Ja mikä kauheinta, blogin kohderyhmät ja tavoitteet on ihan miettimättä! Enpä ihmettele, jos en ole kovin sometykättävä.

Mutta sitten jos mennäänkin somesta pois tosielämään, niin minä oon aika jees. Mukava imeskellä tätä ajatusta.


lauantai 10. tammikuuta 2015

Päivän asu Töölönlahdella

Me supersuositut bloggaajathan kuvailemme päivän asujamme Töölönlahdella. Näin kertoi lapsuudenystäväni, jonka kanssa kävin työreissulla kävelemässä Töölön suunnalla samalla, kun vesisade tihuutti silmään muistuttaen kiinalaista vesikidutusta. Tuumasta toimeen!

Tässä nyt sitten mun versio:


Epäkohdaksi muodostui ensinnäkin se, että päivänvalon ajan olin ikkunattomassa tilassa enkä Töölönlahdella. No, toiseksi ongelmaksi muodostui se, etten voi ottaa selfietä ilman, että mun naama olisi kuvassa. (Se takaa ainakin jonkinlaista anomuumiutta.) Kolmanneksi, mun asu ei valitettavasti ollut kovin kiinnostava.

Kuulemma tuli kuvakin väärästä kohtaa, ei edustavasti.

No, lisää päivän asuja seuraa, kun ompelen urheasti erinäisistä ei-mieluisista kankaista jos jonkinlaisia trendikuteita (sopii vilkaista esimerkiksi menevää merenneitopyjamaa edellisestä kirjoituksestani) samalla, kun ihmettelen, miten ja miksi mulle on päätynyt kaikki ne kankaat. Taisipa olla Mallikelpoinen-blogissa, jossa kysyttiin, miten kukainenkin saa estettyä kankaiden osteluaan (ja heille tiedoksi, jotka eivät moista harrasta, taatusti on jotain muuta kohtuuttomuutta vrt. mikä tahansa irrationaalinen addiktio). En loihenut lausumaan kommenttiboksiin mitään, mutta todettakoon, että niin epäinnostavaa on katsoa ei-innostavia kankaita, jotka kuitenkin on johonkin jo järkevyyden nimissä käytettävä, että kyllä se kuolettaa isommatkin himot. Mutta! Samaan aikaan on luvallista miettiä ankarasti, mitä oikeasti tarvitsee, ja tehdä vaikka pientä listaa, ja sitten kun läjät ovat kutistuneet, kääntyy uusi sivu. Viuh!

maanantai 5. tammikuuta 2015

Like a Mermaid

Upeat luomukset saavat odottaa itseään, mutta ohessapa lätkäistynä yöasu, jonka ideana ovat löysät shortsit ja hihaton yläosa. Kangas on Mizkomazkon merenneitoa (Käpysen verkkokaupasta) enkä jaksanut ottaa sovituskuvaa, vaikka varmasti olisi ollut ihastuttava näky tammikuisen kalpea ja hieman alakuloinen pyrstötön merenneito pikku pyjamassaan. Ehkä tämän puutteellisuuden kestää. Kaava on eräästä Nanson pyjamastani, joten tiesin toimivaksi.

Eilen silmäni osuivat surffaillessa johonkin vetoavaan blogikirjoitukseen, jossa pointtina oli, että apua saa ja puhuminen helpottaa jii än ee. Henkilöllä oli rankempi tausta traumaattisine kokemuksineen ja itsemurhayrityksineen. No ihan tärkeä pointti, mutta sanotaanpa nyt toinenkin selvä asia, jota ei tule mielestäni tarpeeksi korostettua: apua on helpompi saada, jos ongelmana on vaikkapa selvä uhrius. On sairauden uhri, vaikkapa. Mutta entä jos apua tarvitsee siksi, että on niin sietämätön, kyllä eivät ihmiset niin mieluusti silloin auta. Kunakin aikana on sallittuja tapoja olla poissa tolaltaan. Se tarkoittaa sitä, että on myös paljon sallimattomia tapoja. Vaiettu truismi on tämä.

Kyllä olen lukenut Hessen Demiania (jonka kaikki muut ovat ilmeisesti lukeneet joskus teini-iässä ja jättäneet taakseen) alkukielellä ja pohtinut Kainin tapaan merkittyjä ihmisiä ja Abelia ja valon puolta. Ehkä on syrjähtänyt nurjalle tämä joulun ajan pohdinta, kyllä on aika harkita kirkasvalolamppua.

Ja miten tämä liittyy merenneitoihin? Ei mitenkään paitsi että minun mielikuvissani merenneidot ovat vähän tuhmia. Ja ehkä siten, että vaikka meri olisi tyyni pinta, niin tuollaisia hyvätissisiä merenneitoja siellä pinnan alla luikertelee. Kyllä minä keksisin tästä vaikka mitä symboliikkaa, mutta törähtäisi helposti päiväkahvit väärään kurkkuun. Kyllä oon sillä lailla raju tarvittaessa.


Elelevätköhän nämä merenneidot Lesboksen saaren rannikolla?


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Risteilevät letit kuin persoonallisuuden osat

Sain kuvattua yhden valmistuneen topin aamulla, kun oli muka valoisaa (ja pah). Topit ovat käteviä alusvaatteita, sillä talvella ne tuovat merkittävän lisälämmikkeen asuun. Tosin pidän tästä kankaasta niin paljon ja topistakin tuli erittäin siisti, että toivon jouluturvotuksen hieman haihduttua (en tarkoita mitään epärealistista biitsikuntoa vuodelle 2020 vaan sanottaisiinko parin viikon päästä) pitäväni tätä jakun ja korkeavyötäröisen hameen tai housujen kanssa.

Mutta elekääpä hättäilkö, kunhan saan kuvat pois alta niin jatkan vielä juttua.


Aluksi mietin, että pitäisikö joskus kuvata ompelemiaan vaatteita jotenkin tyylikkäässä kontekstissa, kun meikäläinen pitää itseään työpäivinä ihan tyylikkäänä eikä mulla ole koskaan ollut mitään "mikä mun tyyli on" -kriisejä. Niissäkään ei ole mitään vikaa, sillä ihminen luo nahkaa sisältä ja ulkoa ja joskus se käy vähän kipeääkin (tai siis mitä tässä valehtelen, usein tai aina), meikäläisellä tuo uusiutuminen ei ole mitään uusiutumista vaan jo olemassaolevan uudelleenmyllytystä, mutta siitäpä kohta vielä.

Niiiin ja koska en nyt sitten lähtenyt esittelemään "tyylikästä minää" niin tässä toppi on yhdistetty tanssihousuihini, olin nääs menossa jumpalle.


Tässä vielä hieman kirkkaampi kuva kuviosta. Palmikot ovat Maija Louekarin suunnittelemia ja ostettu Vimma Companystä. Sain käytettyä leggareista yli jäänyttä kangasta somasti tähän.

Kaava on piirretty vanhasta pyjamayläosasta.


Niin. Ja ketähän nämä persoonan uusiutumis- tai uudelleenmuovautumispuheet jaksavat kiinnostaa, no yleisestä vuorovaikutuksen määrästä tähän tematiikkaan liittyen ei varmaan yhtään ketään, mutta oikeasti luulisin, että jos vaikka jollakulla on silloin tällöin henkinen yrjötys päällä niin jotain tällaista saattaisi taustalta löytyä. Ja meikäläisellä on tiettyjä kanavia, joissa näitä käsittelen, tietyt ihmiset, joista muodostuu pikkuruisia tietoisuuden puroja. Ja tokikin tämä blogi, jossa puuhastelun varjolla tulee mietiskeltyä sitä sun tätä.

Jäin miettimään johonkin aiempaan postaukseeni saamaani ajatusta karsimisesta: jos/kun kaikki tuntuu liialta, pitää vain karsia. Vastasin jo siihen (sinänsä erinomaisen viisaaseen) kommenttiin, että karsiminen on hankalaa silloin kun persoona koostuu keskenään ristiriitaisista osista. Joillakin kokonaisuus lienee eheämpi kuin toisilla. Olen pohtinut, mitä olisivat sillat eri osien välillä, jonkinlaiset synapsit tai välikappaleet. Joihin sisältyisivät sietäminen, hyväksyntä ja armo.

Otetaan sama ajatus kuvana: jos katsoo tuota lettikuviota, niin sellaiseksi koen mieleni: se risteilee hiuksenhienosti. Onko kokonaisuus hienostunut vai karmea sotku riippuu hair daysta, hah hah.

Eilen se oli kyllä tosi bad, mutta tänään ihan ok. Tuumaa hän, ja hörppää kahvikupistaan. 

torstai 1. tammikuuta 2015

Ryhmädynamiikasta

Olen havainnut iän karttuessa olevani allerginen ryhmille, porukoille. On hankalampi olla, kun koolla on enemmän kuin yksi ihminen minun lisäkseni. Aika harmillista, koska samaan aikaan toivoisin olevani sosiaalinen hurmuri.

No, kaikkea ei voi saada. Pidän kahdenkeskisistä keskusteluista. Ne ovat parhainta, sosiaalisen elämän mannapuuroa ja mansikkaa.

Ryhmät menevät äänekkäämpien ehdoilla – tai tavallaan myös hiljaisimpien, koska monet äänekkäämmät kokevat painetta, kun paikalla on joku Mykkä-Eetu, jonka hiljaisuus aiheuttaa muille paineita tuottaa tarinaa. Minä tykkään lukea sävyjä keskustelukumppanista, mutta kun paikalla on monta, on lukeminen yhtä kakofoniaa.

Yksi erityisen vaivaava piirre ryhmissä on: ihmiset ovat tuolloin todennäköisemmin konsensushenkisiä ja tuota, miten sen nyt sanoisi, tyhmempiä. Tyhmyys on jotenkin hankala juttu, jos sille on allerginen niin kuin vaikka kiiville. Vaikka se tekisi mieli niellä, alkaa kirveltää.

**

Yksi täysin mahdoton toimintaympäristö minulle ovat Facebook-ryhmät. Kuten olen tainnutkin todeta, minut on potkittu pois joistakin, kun en ole tajunnut ilmaista läsnäolijuuttani, mutta yhdessä isossa ryhmässä olen edelleen passiivisena selailijana. Mulle hankaluus on suurelle joukolle lörpötteleminen, myös virtuaalisesti. En tee sitä. Saan tosielämässäkin toisinaan palautetta sulkeutuneisuudestani ja vetäytymisestäni, vaikka olen ihan no, semisosiaalinen.

No, piti sanomani aasinsiltana ompeluryhmästä: Siellä jengi osallistuu kankaattomaan alkuvuoteen eli osallistujat yrittävät saada kulutettua kankaitaan ja olla ostamatta uusia. Mulle uusien ostaminen ei ole mikään ongelma, mutta vanhoja on eriskummallisina epäesteettisinä läjinä. Tööttäsin jossain vaiheessa kankaita suoraan suoneen ja niitä kertyi liikaa, omaisuus, joka alkoi rasittaa omistajaansa. Niinpä ajattelin varjoilla eli osallistua vaatimattomasti blogin kautta tähän kankaanpolttoon. Ompelu olisi mulle hyvä, koska parhaimmillaan (kun koneet eivät näytä keskisormea, mitä tosin saumuri on tehnyt jo jonkin aikaa) ompeleminen puhdistaa päätä samaan tapaan kuin joogaharjoitus tai hyvä yöuni.

Ajattelin yrittää keskittää ajatustani pääntyhjennysharjoituksiin eli meditatiivisiin (ai oikeesti?) ompelusuoritteisiin ainakin tammikuun ajan mutta mahdollisesti helmikuunkin, koska tammikuussa on aika paljon työkiireitä ja ihan konkreettisia kotipoissaolojakin niin koti- kuin ulkomaillakin.

Tai voinhan jatkaa siihen asti, kun näyttää jo hieman erilaiselta kuin alkuasetelmassa, josta siis muutama valokuva. Sovitaan siis vaikka niin, että joko tammi- tai helmikuun lopussa otan uudet kuvat läjistäni.

Hyllyillä pursuilee huonossa järjestyksessä erinäisiä riekaleita, joista ei välttämättä mitään kotimekkoja saa kasattua vaan osa on ihan pipopalaa. Erityisiä herkkuja ei ole vaan kyseessä on joko perussettiä tai mahdollisesti jotain ison kynnyksen projekteja.


Ohessa yksi ison kynnyksen juttu eli tilkkupeittokangasläjä, kerran jo aloitin ja leikkelin paloja pieleen, vaikka muka luin ohjeen hyvin. Siitä meni mieli niin mustaksi, että läjä on pysynyt koskemattomana. Vielä minä...(varsinkin kun rakastan tilkkupeittojen ompelua!) Kolme Ikea-lootaa ovat täynnä erinäisiä sekatilkkuja esimerkiksi nukenmekkotöihin ja vastaaviin.


Oikealla näkyvä epämääräinen kammotus on läjä kierrätyskankaita, ufot eli keskeneräiset työt sekä korjattavat rievut. Ei ole kauaakaan siitä, kun urakoin viitisen kappaletta korjattavien läjässä lojunutta vaatettani kuntoon. Jos haluaisi olla järkevä, vaatteet korjaisi saman tien, kun niihin tulee jotain vikaa, varsinkin jos kyse on esimerkiksi yhden napin ompelemisesta...


Näillä spekseillä siis mennään ja jos en saisikaan mitään ommeltua, voisi ompelunurkkauksen siistimistä harkita... Nyt lähden kasailemaan kesämekkoa, joka on leikattu vähintään vuosi sitten...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...