torstai 31. heinäkuuta 2014

feat. Kuningasrakastaja

Jokin aika sitten kommentoin postaukseen, jossa eräs Kiinaan muuttava vakkarilukulistalaisistani kehitti puolisolleen nimen. Tai ei hän kehittänyt vaan kysyi mieheltään, siis suurmetsuri Kyösti Hitachilta. Idea oli oikeastaan otettu Ihminen välissä -blogista, jossa seikkailee nimensä puolesta tyylikkään viileä Roscoe.

Kysyin mieheltäni, että JOS vain koskaan kirjoittaisin hänestä, mikä hänen nimensä olisi. Kuningasrakastaja, kuulemma. Kommenttini seurauksena minut haastettiin tekemään Kuningasrakastaja-aiheinen featuring-postaus. Olkoon tämä sellainen.

Tässä ensinnäkin kuvamateriaalia, niin saan ympättyä eilisillan ompeluksen samaan kuvaan. Kuningasrakastaja tässä huolehtii, että ehtii ystävänsä luo kahville (varmaankin puhumaan tunteistaan). Jos vain pyydän häntä olemaan kuvassa, koko keho jännittyy mitä ihmeellisimpiin asentoihin, jotka korostavat hänen sinänsä miehekästä kolmion mallista ylävartalomuotoaan. Siksi tyydyn ensimmäiseen hätäräpsäisyyn, jossa ohessa näkyvät myös kauan ulkona lojuneet taimilootani sekä taustaa elävöittävä kissan ruoka-alusta, joka on luontaisella kaatosadepesulla.



Tässä nyt sitten kolmiomaisempi kuva. Kuningasrakastaja on sinänsä yksinkertainen otus, joka pitää urheilusta ja makean syönnistä. Hän pitää myös aamu-unista, ulkomaanuutisten seuraamisesta sekä retroelektroniikasta. En kommentoi tässä yhteydessä, jos koskaan, hänen itselleen valitsemaansa nimeä.

Tässä Kuningasrakastaja on tosiaan pukeutunut Viljamin puodin ratikkakankaasta tehtyyn paitaan. Kaavan leikkelin hänen hikipinttyneestä urheilupaidastaan. Muodista hän ei ymmärrä mitään eikä ole siitä lainkaan kiinnostunut. Hänet tavatessani garderobi koostui farkuista ja mustista teepaidoista, joita hän käytti vuodet ympäri. Tähän syynä oli paitsi vaatteiden vähäisyys myös ennen kaikkea hänen mainio pohjoispohjalainen kylmänkestävyytensä.


Minä ja Kuningasrakastaja olemme matalan profiilin pari. Emme lirkuttele toisillemme Facebookissa ja naimisiinkin menimme salaa. Ulko-oven suljettuani en viittaa häneen yhtenään puheissani. Joillekin hän on vain etäinen lapseni siittänyt olento, mikäli hänen (tai lapsien) olemassaolo on ylipäänsä tiedossa.

Kodin sisäpuolella Kuningasrakastaja on elämäni tuki ja turva, ruoantähteistä huolehtiva, kissan hiekkalaatikon putsaava ja aamupuuron keittävä paketti. Ei siis sinänsä lainkaan huonompi diili.

4 kommenttia:

  1. No niisk, siitähän tuli varsinainen kuningasrakkaudentunnustus... <3

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus. Se näistä nimivalinnoista ilmenee, että bloggaajat selvästi valitsevat huumorintajussa vertaisensa puolison. Tässä en puhu itsestäni siis. Tai no, ehkä puhun myös itsestäni. Vaikka haluaisinkin tietenkin ajatella olevani oman perheeni johtava humoristi, niin en ehkä kuitenkaan ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolisoni varmaan haluaisi kiistää nimeensä sisältyvän huumorin.

      Törmäsin jossain vasta Roscoe-nimeen. Palaan asiaan, jos muistan, missä!

      Poista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...