tiistai 10. joulukuuta 2013

Zen alku vuodelle

Otsikkoon viitaten, ei ole zeniä näkynyt täällä suunnalla, mutta jos sitä alkuvuoteen saisi. Kalenteri tyhjenee kummasti alkuvuodesta täyttyäkseen todennäköisesti jälleen sitten, kun väki aktivoituu lomiltaan.

Osasyy siihen, miksen ole jouluihminen, liittynee paineisiin ja puuhan määrään. Kun arki on kaahottamista, on vaikeaa saada elämyksiä tunnelmoinnista. Ei tule paljon tunnelmoitua.

Puolisko harrastaa kuukausia tai kvartaaleja eri teemoilla, esimerkiksi tipattomia, vegaanieväisiä tai vastaavia. Seuraavaksi tavoitteeksi muotoutui zen.

Hieman epämääräiseksi se vielä osiltaan jäi, mutta aikaahan on vielä ennen tammikuun ensimmäistä. Mukaan tuli ainakin kaksi asiaa:

* Tavaroiden vähentäminen. Tavoitteeksi asettui 70 tavaraa joko kuukaudessa tai kvartaalissa, en muista kummin. Hävittämiseen liittyy vastuullisuus eli roskiin vain sellaista, josta ei enää mitään keksi, eli oikotietä "onneen" ei ole.

* Tietokoneajan vähentäminen.

* Siisteyden ylläpito. Tähän osaan jo valmiiksi kommentoida "yeah right".

Urheilu taisi olla myös listoilla, mutta se kuuluu muutenkin elämään aina, paitsi vammojen sattuessa. Yritin vihjailla myös unen tärkeydestä, mutta sitä jäätiin ilmeisesti vielä hieman sulattelemaan.

Sopii vinkkailla lisää ideoita sisäisen rauhallisuuteen. Tavaroiden ja tietokoneajan vähentämistä pitäisi itselläkin kokeilla...

Oliko tässä nyt jotain pointtia -- ei harmainta aavistusta. Nukun silmät auki sormet näppäimistöllä. Krooh.

1 kommentti:

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...