lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kesän plussat ja miinukset

Sain Ihminen välissä -blogista kesäisen haasteen, joka kuuluu näin:

"Haastetun tulee listata kesän 10 plussaa ja 10 miinusta. Avaa vastauksia myös omin ajatuksin ja kuvin. Jaa haaste eteenpäin kolmelle blogille ja ilmoita haastamisesta ko. bloggaajalle."

Ja tässäpä niitä nyt sitten kesäloman (josta lähes puolet vietän kokolailla energisen 2-vuotiaan yksinhuoltajana) tulee!


+ Olen ihan pähkinöinä kaikesta ulkoilman tarjoamasta kauneudesta, niin kuin nyt vaikka tästä ihka ensimmäistä kertaa kukkivasta pionista.


+ On rennompaa, kun ei ole koko ajan jonkun harrastuksia tai töitä tai muita menoja, ja voi elellä välillä mukavan spontaanisti.

+ Marjat kypsyvät, ja erityisestihän olen sieninaisia. Rrrrrrrakastan sienimetsässä kuljeskelua ja sienten poimimista. No, ihan vielä ei ole niiden aika.


+ Tykkään kasvattaa syömistä. Tässäpä sinapinsiemeniä, mutta illaksi painelen taas kasvimaalle.


+ Pystyy tekemään kaikenmoisia tapaamissuunnitelmia ilman, että pää menee tilttiin organisoimisen vaikeuden vuoksi. Peräkärrypyöräily hangessa ei motivoi, mutta eväiden nakkaaminen hyväntuulisille lapsille peräkärryyn onnistuu kesällä hyvin -- ja sitten mentiin.

+ Ei ole pakko koko ajan houkutella lapsia johonkin.

+ Ei tarvitse käyttää kalenteria.

+ Voi syödä monipuolisemmin ja ruoka on vähän halvempaa.

+ Kivoja ihmisiä käy pohjoisessa ja kavereillakin on aikaa.

+ Välillä pääsee joku nostalginen muistokin pujahtamaan mielen sopukoihin.

-Tuntuu hankalalta rauhoittua lomalle. Ehkä olisi eri asia, jos odottaisi jotain oikein paljon. En odota erityisesti mitään.

-Riitelevät ja tylsistyvät lapset.

-Pukeutumisen vaikeus. Olen ehdottomasti välikausipukeutuja. Kesäiset biksut ja sydäntalviset toppahousut pukevat minua suunnilleen yhtä hyvin. Sen sijaan keikistelen mielellään mekossa ja sukkahousuissa, ja saappaissa. Nyt on niin vaikeaa, kun pitäisi paljastaa kalpeaa pintaansa tai varoa syöpää ja pysytellä sisällä.

-Turpoaminen. Sekä lämmön että kesäherkkujen takia.

-Liikuntahaluttomuus. Jotenkin ei kesällä irtoa tuo urheiluhomma.

- Marjasouvi. Vaikka tykkään poimia marjoja ja sieniä, niiden laitto on työlästä. Nämä marketista vaivalla poimitut (heh) mansikat on juuri laitettu kylmään. Sotkut odottavat yhä pihalla. Ja tässä ei ole edes puolet siitä määrästä, mitä porukka ahmii talven aikana.



-Rankkasade, joka sattuu kohdalle just, kun joku ihana kukka on auennut.

-Moni lomailee jotenkin jännittävästi ja minä olen ihan vaan kotona.

-Työt ei etene.

-"Kohta se talvi tulee."





Laitan tämän eteenpäin seuraaviin blogeihin:

Roudan muruset
Kangaskorjaamolla
Naurava Nappi

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Päivä kotona

Olen ollut jonkin verran kotoa poissa, ja siksi on niin kiva juoda kahvia, katsella ikkunasta ulos ja työskennellä rauhaisasti.

Ja bloggaamisesta on hyötyä, kävin nimittäin eilen hakemassa noin 10 kilon edestä lomalukemistakin. (Tästä ilosta muistutti Tosimummo-blogin pitäjä. Olin jo köyhtynyt kirjojen suhteen, kun aiemmin lainatut ovat jo luettuja, ja työhön liittyvän runsaan lukemisen vuoksi sitä tahtoo unohtaa rentouttavan lukemisen kokonaan.) Olen lukenut uudelleen Pentti Alangon ja Pirkko Kahilan kirjoittamaa Luonnonmukainen puutarha -kirjaa ja ilolla hoksannut, että jotain ajatuksia olen sieltä onnistunut aikoinani suunnitteluun tai suunnittelematta jättämiseen nappaamaan.

Teos on suositeltava, ja rivien välistä tihkuu Alanko-tyyli, josta pidän kovasti.

Tässä nyt muutama pihakuva vielä, ja sitten jatkuvat työhommelit.

Piilu-kärhö tänä keväänä istutetun perheomenapuun (pitkäaikainen haave!) rungolla.



Piilu piileskelee pihan nurkassa, jossa kasvoi ennen koivu eikä ennen oikein mitään muuta. Laho koivu kaadettiin ja valo ja voima lisääntyivät. Vaikutus on positiivinen! Takavasemmalla toistaiseksi hoikanlainen omenapuu, takana oikealla kamtsatkanangervo, etualalla isokonnantatar ja sen takana ihana espanjankurjenpolvi. Ihan takana oleva punainen pilkistys ei sitten enää kuulukaan oman pihan värimaailmaan, hih.



Jaoin syksyllä särkynyttäsydäntä ja sen seurauksena kasvu oli maltillisempaa ja pioni sai sen verran valoa, että ihan ensimmäistä kertaa luvassa on peräti kaksi kukkaa! Niitä odotellessa, niitä odotellessa...


Äitienpäiväruusu on katveessa mutta ei vissiin tykkää huonoa, sen verran suloista on sen kukinta.


Tässä vielä angervo ennen kukintaa. Nyt täydessä kukassa ollessaan siinä bailaa kimalaisia.


 Syksyllä ajauduin hasardiostokseen ja ostin Tokmannilta kolme epämääräistä keijunkukkaa. Yllätyksekseni nämä dramaattisen väriset tummanpuhuvat yksilöt (saa hoksauttaa, mikä lajike, katsoin tän jossain vaiheessa enkä muistanut kirjoittaa muistiin) asettuivat heti taloksi ja puskevat runsaasti kukkaa. Amerikankeijunkukkani sen sijaan eivät ole yhtä onnessaan, mutta aina ei voi kaikkea saada, ja kyllä niidenkin yllä heijaa jokunen tuleva kukinto. Mutta pääsipä Tokmanni yllättämään!



sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Uutuudenviehätyksestä

Kävin tänään kasvimaalla, mikä tarkoittaa sitä, että ajatukset ovat päässeet pakottamatta lurahtamaan omille urilleen.

Pohdin, kuinka ihminen tarvitsee aina jotain Uutta. Mahtavatkohan aivot toimia siten, että ne kaipaavat uudenlaisia aistiärsykkeitä? Sen tiedän, että tietyntyyppiset aivot tarvitsevat enemmän stimulaatiota ja pitkästyvät herkemmin. Ainakin teoria on enemmän kuin pelkkää puolivillaista spekulaatiota. Voisikohan uusien ärsykkeiden tarve olla jostakin syystä sisäänrakennettu? Toisaalta ihminen on ohjelmoitunut varomaan uutta -- uusia makuja ja hajuja nyt vaikka. Voisiko ihmisessä olla toinen ääripää?

Tänä kesänä en laittanut kasvimaalle mitään muuta uutta kuin kurkkuyrttiä, sitä en ole aiemmin kokeillut. Kitkemishommissa rupesin ajattelemaan, miksi tämän vuoden palstapyllistelyistä on täysin puuttunut seksi. Ja tajusin: pelehdin vain vanhojen kumppanien kanssa ja tunnistan heti mullasta pilkistävät taimet. Mikään uusi ei viettele aistejani.

Tylsää niin kuin pitkä avioliitto!

Otetaanpa heti sen verran takaisin, että olen ollut tämän palstakauden melko rennosti. Tuttuus on mukavaa. Ei siis parane vanhaa avioliittoakaan moittia. Mutta jokin vetää seikkailuun, kokeilemaan tuntemattomia siemeniä... (ja ankarasta kaksimielisyydestään huolimatta pidän tämän tällä kertaa kasvien siemenissä ja muussa aineellisessa).

Jos nyt sitten palaan yhteen suosikkiteemoistani eli kulutukseen, niin siinähän uutuudenviehätys erityisesti näkyy. Asiat ja esineet kiinnostavat, kun ne ovat uusia, ja uutuus on arvo, välillä merkittävinkin arvo, sinänsä. Siksi on niin helppo haluta: haluan haluta, jotta ilotulitukset räiskyvät päässäni ja tunnen hetken innostuvani ja eläväni. Usein pian seuraa lakastuminen ja pieni nuutuneisuus, pahimmillaan ostokrapula ja rahapula.

Pitäisikin kehittää jotain, joka käynnistelisi uutuudenviehättymisen tunnetta immateriaalisella tavalla. Niin, ettei uutuuden tunne liittyisi uusiin kulutushyödykkeisiin (ainakaan sellaisiin, joita ei ihan oikeasti tarvitse) vaan aivoja huijattaisiin huumautumaan uusilla tavoilla. Ehkä se olisi antimarkkinointia, kuluttamisesta puhdistautumista.

Koska elämäni kaipaa vakiona kaikenlaista pientä kepeyttä, voisin jalostaa aivoja huijaavia uutuudenviehätysharrastuksia lisää. Tänä kesänä olen päässyt melkein materiaalisesta eroon kasvattamalla pihakukkia siemenistä. Tämän kesän projekteja ovat rohtosormustinkukka, josta olen haaveillut jo vuosia, sekä tarhaillakko.

Tänään tongin muistojeni joukosta vanhan postikortin, jonka sain silloiselta poikaystävältäni Alaskasta. Kortti oli pienen pussukan muotoinen ja pussukan sisällä oli lemmikin siemeniä (amerikaksi Forget-me-not). Pienen haikeuden tunsin, kun kaadoin ikivanhoja siemeniä multaan. Se liekki sammutettiin rajusti jo vuosia sitten ja tuskin siemenistä enää mitään tulee, mutta lemmikkien verran antaisin menneisyyden pihallani kukkia hyvin mielelläni. Ihminen on sentään kaiken koetun rakennelma.

Yksi dopamiini- ja serotoniinipläjäys on hylättyjen talojen tutkiminen. Ei nyt mitään benji-hyppelyä, yhden illan suhteita tai suoneen piikittämistä, mutta pientä outouden, uutuuden ja uteliaisuuden huumaa sentään.


torstai 20. kesäkuuta 2013

Herkkuhampurilaisten ohje

Taivaalta tulee märkää, mua ei huvita liikkua, kuopus riekkuu.

Kirjoitan hampurilaisista.

Hampurilaiset ovat aliarvostettuja, ajattelen. Niillä on turhaan huono maine. Vaikka pitsa on paljon epäterveellisempää, kantaa hamppari harteillaan pimeää kardiovaskulaarista viittaa.

Ajattelin puhdistaa hampurilaisten mainetta hieman tarjoamalla

HERKKUHAMPURILAISTEN ohjeen.

(kuvaa ei nyt ole, koska hampurilaiset tulevat aina heti syödyiksi)

Ehtoisan emännän koulukunnan hampurilaisten jujuna ovat Elementit. Käyn läpi koulukunnan mukaisesti oikeaoppiset elementit, joista voi koostaa omansa mielitekojen mukaan. Hampurilaisen ehdoton plussa on se, että se on hetkessä valmista. Siksi suosin hampurilaisessa puolivalmisteita. Samoin ei ole niin nöpönuukaa, jos jokin ainesosa puuttuu, sillä ankeammankin tuotoksen voi edelleen markkinoida kansalle hampparina.

Sämpylä

-kookas, rouheinen sämpylä tai
-hampurilaissämpylä

Paras kotona tehdyn hampurilaisen sämpylä on kookas ja rouheinen. Sämpylä voi olla vaikka miten terveysvaikutteinen, kunhan se on vaaleahko. Vehnä kehystää hampurilaisen muita makuja. Ruisleipä syö kaikki muut maut ja jättää pelkän rukiin. Vaihtoehtona on ostaa pimeässä loistavia hampurilaissämpylöitä. Niissä fiilis on hieman hampurilaisravintolamaisempi, ja se sallittakoon.

Sämpylä on parhaimmillaan pannulla kuumennettuna tai kesäisesti grillattuna, mutta pieni mikrovisiittikin käy. Rouheinen sämpylä on oikeastaan parasta siltään.

Pihvi

-itse tehty soijapihvi tai
-punajuuripihvi (ks. kohta juusto) tai
-pakastealtaan kasvishampurilaispihvi tai
-kalapihvi, esim. hauki- tai
-2 kalapuikkoa
-tofuviipale

Lihansyöjä tietää omat mieltymyksensä, mutta tässä vaihtoehtoja kala- ja kasvisvalioisille. Reipas tekee itse soijapihvinsä soijasta, kananmunasta, korppujauhoista, raastetuista juureksista ja mausteista. Yleensä en ole näin reipas, poikkeuksena haukipihvit, jotka ovat mielestäni paras hampurilaispihvivaihtoehto (tällöin pakasta). Punajuuripihvin jujuna on laittaa mukaan vuohenjuustokiekko tai pari. Kalapuikot ovat mielestäni ankeimpia ja arkisimpia, mutta kyllä niistäkin hampurilaisen saa. Pakastealtaan hampurilaispihvit ovat puolestaan aika kalliita. Tofu on jees, pikamarinadin saa vaikka lisäämällä pannulle soijakastiketta.


Kasvikset

-2 tomaattiviipaletta
-2 maustekurkkuviipaletta
-salaatinlehti

Mitäpä sinne muuta lisäämään. Tai no,

-optio: ananasrengas
-optio: mikä tahansa muu vihreä, vaikka tuore pinaatti

Jos tykkää kasarihamppareista.

Kastikkeet

-ketsuppi
-chilimajoneesi tai
-hampurilaiskastike

Chilimajoneesi on ihan parhautta hampurilaisessa. Tsekkaa jos et usko! Jätä maustekammoisen lapsen kohdalla väliin, todennäköisesti pelkkä ketsuppi tekee suuren vaikutuksen. Chilimakuelämykseen ks. kohta juusto.

Lisäksi

-optio: sinappi

Juusto

-cheddar tai
-vuohenjuusto (punajuuripihville)

Cheddariksi kelpaa sulatejuustomaiset viipaleet. Aika spesiaali on Lidlin meksikolaishenkinen juusto, jossa on potkua. Se ajaa chilimajoneesin asian. Hifistelijä ostaa ehtaa cheddaria, esimerkiksi irlantilaista.

Lisävaihtoehdot

-paistettu kananmuna


Sanoisin, että ei kun syömään, mutta justiin söin kolme hampurilaista, joten en pysty sanomaan mitään. Kirjoitin nyt kuitenkin, ja liputan hampurilaisten puolesta!

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Piskett, Pollar ja mihin ajatukset sitten kantoivatkaan







Olen oleskellut kellarissa ja ommellut hieman. Tein sinne juuri uudet asukit, raumalaiset koirat nimeltään Piskett ja Pollar, eli laivakorppu ja laivan köyden kiinnityspylväs. Jotenkin tuli tunneperäinen reaktio näistä, nimittäin olen pitkään haaveillut raahelaisista posliinikoirista (siellä ilmeisesti sama perinne kuin Raumalla, ja mikseipä voisi olla, molemmat ovat merenkulkukaupunkeja ja koiria tuotiin tuliaiseksi Englannista). Suvussani on paljon merenkävijöitä ja koen niin romanttisena ajatuksen koirien kääntämisestä katsomaan ulos silloin, kun isäntä ei ole kotona.

Kun jossain on tarina ja sisältö, mulla herkästi jysähtää. Viehätyn helposti myös vanhasta. Jotenkin vanha on mulle turvallista, se on kuin nykyaika, mutta menneessä muodossa. Harvemmin lankean vanhoina hyvinä aikoina -perusteisiin; se mitä on nykyään, on ollut ennenkin. Ihminen on pysynyt samanlaisena. On kateutta, viekkautta, hulluutta, pahuutta mutta myös huumoria, ystävyyttä ja rakkautta.

Menneisyydestä otan helpommin vastaan mitä vain. Se on mun tapani käsitellä sitä, kuinka monimutkainen maailma onkaan. Mutta uutisia onkin jo paljon hankalampi käsitellä. Alan murehtia, murheet siirtyvät uniin, muuttuvat painajaisiksi.

Olen miettinyt jonkin verran sitä, kuinka olen nykyään töiden vuoksi tekemisissä inhottavien asioiden kanssa päivittäin. Että vaikuttaako se pidemmällä tähtäimellä omaan hyvinvointiini ja uppoanko ajatuksissani jonnekin syvälle. Pientähän se sen rinnalla, kuinka monet tekevät raskasta työtä auttamalla muita, minä kun en auta ketään. Mutta katson sentään maailmaa vaikka nyt sitten vintin räppänästä sen sijaan, että ihailisin vain maisemaa olohuoneen ikkunasta.

On vaikea ajatella, kuinka tulisi elää. Olisi väärin pelkästään iloita, jos iloitseminen on vastuuttomuutta ja lyhytnäköisyyttä. Olisi väärin pelkästään murehtia, sillä maailmassa on niin paljon kauneutta ja elämä on arvokas asia. Mutta onko vastuullista toimintaa vailla murhetta, sillä kun lähenee murhetta, se koskettaa? Ja onko iloa ilman totuuden kieltämistä, sillä ilon mukana tulee aina ripaus surua?

Näitä ajatuksia tuli tällä kertaa mieleeni, kun ompelin Piskettin ja Pollarin. He nyt joka tapauksessa ovat mieluisat uudet kellarin asukkaat.

Ohessa myös muita kuvia koirien uudesta kotipaikasta. Siellä ovat myös talvella ompelemani rahit sekä sohvan päällä tekemäni tilkkupeitto. Lisäksi aika paljon keskeneräisyyksiä läjissä, ei vähäisimpänä satavuotias ruostunut rautasänky, joka odottaa "pieniä" toimenpiteitä...

p.s. Tässäpä vielä tarina posliinikoirista raaheksi! Nämä koirat on hankittu Hannan Kankaasta, ja nämä on teettänyt Verson Puoti.




lauantai 15. kesäkuuta 2013

Raitamekko

Kai tässä on jonkinmoinen ompelujumi ollut, kun ei ole mitään syntynyt, mutta tässä nyt mekko itselle kuitenkin. Tämä on kasattu Nanson kilotrikoosta, joka on ostettu joskus ehkä vuosi sitten Löytö-Palasta.

Idean mekkoon sain Hullujen päivien kuvastosta, jossa oli Marc Jacobsin mekko. Raita oli punainen ja mekko aika makia. Annoin idean muhia ja lopputulos on hieman samalla idealla.

Ei rupatteluta, joten painelen sänkyyn.



keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Terassin tekoa

Ehkä tämä on ulkopuoliselle hieman tylsää, mutta meikäläinen on kovasti tyytyväinen viime viikolla valmistuneesta terassista. Vaikka edellinen, joka suuntaan vinoon viettävä ja voikukille mainion kasvualustan tarjoava betonilaattaterassi olikin omalla tavallaan uniikki, jotenkin tuntuu silti erityisen lämpimältä lämpökäsitelty puu paljaiden jalkojen alla. Hieman ehkä jää ikävä telakkana toimivia laattoja, joiden päältä mauriaiset, jotka tykkäsivät pesiä laattojen alla, lähtivät morsiuslennolleen.

Elämä on kyllä kallista, sanoisin, ja niin myös terassi.

En ole koskaan oikein raskinut panostaa valmiiksi kukkiviin kukkiin, mutta uuden terassin kunniaksi laitoin daalioita/joriineja.Alempana myös särkyneensydämen valkoinen muoto "Alba" sekä kotkansiipisaniaisten kanssa varjossa elelevät kuunliljat.







sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Puhki

Vietin viikonlopun ystävien seurassa ja itsekseni, muu perhe liehui maailmalla. Oli outoa, kun kotona oli yhtäkkiä siistiä.

Ja outoa, kun aamulla kerkesi syödä rauhassa aamupalan. Kun porukka palasi, alkoi heti riitely ja mökä, maidot lensivät mun viikolla pesemälle matolle ja niskoja nakeltiin. Toisaalta hankala itsestäkin joskus arvioida, milloin kasvattaa ja milloin vain haluaa purkaa omaa väsymystään tai kiukkuaan. Kiukku sitten lietsoo lisää tiuskintaa, jiiänee.

Mikähän mahtaa ylläpitää ystävyyttä vuosien jälkeen, ja mikä määritellään ystävyydeksi? Olen aina ollut aika janoinen sosiaalisia suhteita kohtaan. Se, että sinkoilen eri suuntiin ja tykkään eri asioista, tarkoittaa myös sitä, että tarvitsen erilaisia ihmisiä ympärilleni. Olen saanutkin tosi kivoja tuttavuuksia.

Kyllä en nyt heti keksi, että olisi sellaisia ihmisiä, joiden kanssa olisi ihan normaalioloissa, ei vaikkapa ulkomailla asuessa, tässä aivan viime aikoina ystävystynyt. Ei sillä, etteikö se olisi mahdollista tai suotavaakin. Joskus sitä ehkä hieman tunnustelee, pääsisikö jonkin rajan yli seuraavalle tasolle. Mutta melko poteroitunutta taitaa olla, mullakin. Mistä sen tietää, että joku haluaisi olla Enemmän?

Eipä sillä, tuttavuuksia, kaveruuksia ja ihan vaan kollegojakin pitää arvostaa, ja arvostankin. Aina joskus joku sitten hyppää sieltä rajan takaa seuraavalle tasolle. Ystävyys on aina ollut ihan ihmeellinen arvoitus. Se tyttöjen välinen ystävyys.

Olin ikionnellinen ensimmäisestä bestiksestä kuudennella luokalla, koska aina aiemmin kaveri oli pitänyt jakaa muiden kanssa. Ehkä se oli harjoittelua muita ihmissuhteita ajatellen, parisuhdettakin. Se bestis oli pari vuotta, ja ystävyys säilyi vielä joitakin vuosia. Emme olleet täydellisiä toisillemme, ehkä tosiaan sinkoilen. Sinkoilen nytkin, kun mielessä on muhinut niin paljon erilaisia ajatuksia, mutta olen myös tosi tosi väsynyt, ihan puhki.

Sain nyt kuitenkin polttarit järjestettyä ja olen luvannut itselleni ompelemisaikaa ja olemisaikaa, jos vain lapset rupeavat kunnolla nukkumaan. Onhan tässä myös kesä aluillaan, ja naapurin rouvan mielestä uusi terassikin pitää vihkiä. Kuten sanottua, ajatukset harhailevat, joten taidan harhailla minäkin ompeluhommiin.

Tälle kesälle värkkään vielä yhden sängyn, muuten ovat isommat tavoitteet tässä. Pitää osata päästää irtikin, ei tästä tämän kunnollisemmaksi muutu.


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Eteisremontti

Kun alkuperäiset 60-luvun muovikoukut alkoivat rapsahdella ja pikkuinen koppero oli aina hujan hajan, päätin, että nyt pitää ehostaa eteistä.

Toteutukseenhan meni vielä lähes puoli vuotta aikaa, mutta tässä se nyt on.

Laitettiin samaa lintuhahmoa eteiseen mitä olohuoneessakin on, eri kuviona vain. Nämä paperitapetit korostavat muuten aika tavallisen momokotini muotoja, esimerkiksi nyt tapetti kehystää tätä kaunista pientä ikkunaa.

En jaksanut metsästää alkuperäisiä naulakoita enempää, koska vanha muovi olisi joka tapauksessa hapertunut. Nämä ovat Ikeasta ja voi olla, että avainnaulakon alle tulee vielä toinen naulakko.


 Alppiruusu muuten kukkii.



Olen usein haaveillut rintamamiestalon porstuasta ja sinne laitettavista pelakuista. Koska en asu rintamamiestalossa enkä varmaan tule asumaankaan, laitoin tänään takaisin paikalleen laitetun naulakon päälle kaipaamani pelakuun. Joskus pitää vähän soveltaa.

Naulakko lienee alkuperäinen.




keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Mainostamisesta blogeissa

Haa, ihan asiaa, Asiakkuusmarkkinointiliitto tekee näköjään ohjeistusta blogeissa mainostamiseen. Kehiteltyä luonnosta blogeissa mainostamisesta voi käydä lukemassa täällä.

Olen tyytyväinen, että blogeissa mainostamiseen kaivataan selkeämpiä sääntöjä. Kytkösten pitää olla kristallinkirkkaat. Kammottavia ovat ne hetket, kun vaikkapa Elloksen propaganda soluttautuu joka toiseen blogiin. Ah kun tää matto vaan on niin ihana! Ja mites nää Anno-tuotteet nyt onkin näin raikkaita! Ja sitten pihdataan, millaista yhteistyö nyt oikeastaan on. Mutta tavarahan/rahahan siinä vaihtaa omistajaa, mitä sitä kiertelemään?

Toisinaan tykkään mainoksista. Selailen vaate- ja puutarhakuvastoja, siemenluettelot ovat kuumottavaa kamaa, seuraan kangasuutuuksia ja tykkään muotilehdistäkin (osaan olla aika turhamainen ja olen aina tykännyt vaatteista...sisälläni asuu uinuva elostelija). Toisinaan teen myös töitä mainostoimistojen kanssa, ja mikäpä siinä, se työ on ollut ihan kivaa. Ymmärrän sen toisenkin puolen, ja mainostoimistojen asiakkaita, yrityksiä.

Mainoksissa voi olla hyödyllistäkin informaatiosisältöä. Tarpeellista tietoa tai ihan vaan hömppää. Veneen osia, ruohonleikkureita, kaunopunahatun siemeniä, luomupuuvillaa, mahtavia palveluita.

Mutta läpikaupallisuus on hirvittävän ahdistavaa. Ja piiloteltu sellainen vielä ahdistavampaa.

Blogeissa parasta on selkeä, rehellinen mainostaminen. Onpa ihanaa vetäistä Pandora-matto tekopyhien lifestyle-blogipostauksien alta. Toivottavasti ottavat ohjeistukset tosissaan. On hassua, että olen joskus aidosti lukijana loukkaantunut, kun kytkökset on ilmaistu epämääräisesti sen sijaan, että kaupallisuus olisi ilmaistu ytimekkään asiallisesti, töräytetty vaan ilmoille tuosta noin vaan. Varmaan se on kuluttaja ja asiakas minussa, joka on loukkaantunut. Siitä tämä vahingonilo, vissiin.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Nyt niitä uusia blogeja, kiitos!

Parissa muussakin blogissa on kaipailtu uusia "kontakteja", siis uusia kivoja seurattavia blogeja. Keskustelun herättäminenhän on tässä mielessä riskaabelia, joskus olen yrittänyt ja saanut vissiin nolla kommenttia, mutta mun listoilta on jokunen vakkariblogi lopettanut ja olo on ontto. Samalla se on kuitenkin vahvistanut ainakin toistaiseksi tunnetta, että omalla kohdalla blogin pitäminen on mielekästä.

Voisinko siis, jos oikein kauniisti sadepäivän kunniaksi pyydän, saada suosituksia blogeista, joista tykkäät? Voi olla jokin jo valmiiksi suosittukin blogi, koska ei minulla kaikki hyvät listoilla ole, ja lisäksi onhan tässä muitakin lukijoita, jotka varmaan mielellään kahlaavat listaa läpi.

Mulla on myös paljon lukijoita, joiden lukija en itse vielä ole. Arpajaisten yhteydessä jää helposti oudommaksi varsinkin, kun mukana on aina jokunen, joka ei sitten pysyvämmin viihdykään. Mutta minä tykkään arpajaisista. On hauska osallistua niihin itsekin, ja arpajaisia järjestäessä kuulee usein jonkinlaisen huikkauksen lukijoilta, jotka tykkäävät yleensä lueskella omassa rauhassaan.

Eli mitä kivoja blogeja tykkäät seurata ja miksi?

Tasapuolisuuden vuoksi jaan itsekin muutaman vakkarin, joita tulee seurattua. Toisella kertaa voin sitten jakaa lisää suosikkeja. Tällä kertaa en listaa ompelublogeja, mutta niitä mulla vilisee sivupalkissa muutenkin. Sieltä voi siis katsella -- ja yritänpä muistaa myös lisäillä blogeja sivupalkkiin. Muiden sivupalkeista teen toisinaan kivoja löytöjä.

Nämä suositukset eivät ole sellaisia, joiden kanssa olisi välttämättä itsellä vakkariturinoita tai muuten jonkunlainen suhde, nämä nyt vaan ovat sellaisia, joita tykkään kyttäillä.

Kummitustalon kuvakirja -- kuvapainotteinen, kauniita kuvia, riittävästi rosoa
Kupla -- samoin visuaalinen, kivan maanläheinen
Harmaata arkea -- sievä blogi ja kivoja käsitöitä
Arjen takaa -- akateemisen kolmen lapsen äidin arjen havaintoja, hauskaa
Ihminen välissä -- kirjoista, elokuvista, mutta etupäässä jostain muusta
Vihreä talo -- jaan samankaltaisen esteettisen maun, eli taas kuvat edellä mennään
Nova Melina -- on ainakin käsitöitä tekevien listoilla jo ihan varmasti, tosi kivoja inspiroivia ideoita

No tässä tuli jokunen, ja lisää kivoja löytyy mun lukulistasta. Olisi tosiaan tarve uusille vakkareille. Etenkin tekstipainotteiset hauskat, mutta pohtimaan laittavat blogit ovat multa hukassa. Mutta kyllä mää kuvablogeistakin tykkään, jos eivät ällökaupallisiksi mene. Ei sillä, etteikö olisi inhimillistä haluta hieman saada jotain takaisinkin bloggaamisestaan. Mutta kun ärsyttää lukea koko ajan mainoksia.


sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Työterapiaa

No jos meikäläiseltä kysyisi, että mitäpä oot viime aikoina miettinyt, niin vastaus olisi, että hulluuttahan minä oon miettinyt.

Ja täytyy sanoa, että kaikki se mietintä on asettanut oman pienimuotoisen hulluuteni perspektiiviin. Oma hulluus kun on hyvin pientä ja vaatimatonta, satunnaista hörhöttelyä. Kun se pikkuisen nostaa päätään, ensin silitän sitä ja lyön sitten tajun kankaalle.

No mitenkäs tämä puuhasteluun liittyy. No siten, että tajusin oman hoitomuotoni olevan sama kuin hulluilla sata vuotta sitten: työterapia. Olen nimittäin hieman vitsaillut siitä, kuinka hulluja hoidettiin rukkasia tekemällä. Mutta eihän se kovin vanhanaikaista olekaan, teen sitä itse melkein päivittäin. Sitä työterapiaa siis.

Niin että jos hulluttaa, työterapia on tämän tohtorin määräys. Vaikka oma hulluuden muotonsa se työterapiakin on, tuumaisi moni.

Kovasti on tullut puuhattua kesäkuumilla ja niistäpä myöhemmin. Ompelukone on saanut olla itsekseen, mutta kasvimaapalsta on laitettu ja ensimmäiset siellä nostelevat päätään. Pihakin on kauneimmillaan.

Pilvikirsikan kukinta meni parissa päivässä, myrsky sirotteli terälehdet maahan. Tässä ennen myrskyä.


Pari kuvaa takapihalta. Sen minkä olen romanttisuudessani tunneilmaisussa menettänyt, olen pihatyyliin saanut. Olen ihan romantikko. Miinus romuraudat ja rakastuneet puutarhatontut. Paitsi että romurautaakin pihalta löytyy muun roinan seasta. Mutta siitä myöhemmin.



Angelique-tulppaanit lähikuvassa.


Särkynytsydän. Multa löytyy myös valkoinen muoto "Alba".


Tulppaaneja.



Jo kukkii myös koristeomenapuu.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...