tiistai 6. syyskuuta 2011

Huutamisen haasteista

Mulla on ollut jokin ihme mania päällä. Tää nyt liittyy lastenvaatteisiin, mutta voisi olla mitä tahansa muutakin materiaa.

Mulla ei ole tapana hankkia uutena lastenvaatteita, joten hamstrailen käytettyjä kirpputoreilta ja huuto.netistä. Tässä viime viikkoina muhun on iskenyt jonkinmoinen täydennyshulluus ja olen halunnut saada lapsille setit kuosiin, siis riittävästi monenlaista kampetta ja rompetta.

Se vaan, että tulin huutaneeksi puolivahingossa kaksi hillitöntä paketillista vaatetta tytölle, toinen aivan huippulaatuinen ja toisenkin pitäisi olla, mutta sitä vielä odotellaan...ja sitten tuntui siltä, että pitää tasapainottaa pojan kaapin antimia, joten olen metsästänyt täydennyksiä jopa siten, että tutut ovat luvanneet ommella, heh.

Olen havainnut huuto.netissä erilaisia taktiikoita. Rakas lukijani, jakaisitko omasi? Oon hoksannut muun muassa korotusautomaatin hyödyllisyyden suosituissa huudoissa. Jos mitään haisua on siitä, että jotakuta muuta kiinnostaa sama pläjäys, mitä itse väijyy, pitää olla haukkana huudon viime sekunteihin asti. Yks huuto meni ohi, kun toinen ehti ohi 24 sekuntia ennen huudon loppumista. Onneksi, tosin. Ei olis nyt tarvettakaan...

Kannattaa myös tarkkaan miettiä, paljonko on itse valmis maksamaan, ja sitten laittaa summa suoraan korotusautomaattiin. Summa ei tule maksettavaksi kuin siihen asti, mitä kilpahuutaja on huutanut.

On kyllä maailman perse, että olen notkunut näinkin paljon huutiksessa. Mun pitää keksiä uutta sisältöä elämälleni! Mun käsityöhaasteeseen osallistumiseni on jotenkin pelottavaa enkä oo päässyt rauhassa askartelukauppoihin, joten ehkä mietin kutomista...Jotain kutomismalleja voiskin tässä kattoa. Huonona puolena vaan se, että mun hermoja alkaa heti kiristää kudontaohjeet. Mutta mikäpäs mukavampaa talviaikaan...Syksy tuloo, oletko valmis?

3 kommenttia:

  1. Hei, en tiiä ootko koskaan kokeillu, mutta uudessa suuren käsityön kerhon lehdessä oli aika jännä ohje, sormilla kudottava kaulaliina.
    En oo koskaan kokeillu tollasta, mutta vaikutti aika siistiltä ja tuloskin oli hauska :)
    Jos innostuit, voin kirjottaa sulle ohjeen, taikka saat lehtee lainaan :)

    VastaaPoista
  2. Huutishullu!! :D Siellä on kyllä jotenkin ihan omat pelisäännöt ja hommelit. :)

    VastaaPoista
  3. Mi Kool, niin teitkö sellasen? Kudoin itelle pari vuotta sitten kaulaliinan, joten pitää miettiä, olisko intoa tehä uus jossain napakassa värissä...

    Eniten mua innostais tehä tyttärelle keltanen neuletakki, joka ois 3/4 pituinen hihoista ja jossa olis pari isoa oranssia nappia pitämässä neuletakkia niin, että alla oleva paita näkyy :) Ei puutu ku se ohje! :P

    Joo Laura, on jotenki kuumottavaa ku oppii ne pelisäännöt ja sitte saa mitä haluaa :P Tai joskus vähä liikaaki...En jakanu tässä kaikkia vinkkejäni, mutta jos joskus jotain huudat, niin ounliforjuu kerron KAIKEN :P

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...