Pari päivää olen ollut sikamaisen väsynyt, juossut sukulaisasioilla ja miettinyt remonttia. Remontin suhteen olen asettanut viikonlopun tavoitteen (viemäröintiin liittyvien koteloiden hionta ja maalaus) ja samalla vertaillut säilytysjärjestelmiä toisiinsa.
Säilytysjärjestelmät ovat jännittävä juttu ihmiselle (tai perheelle), jonka on käsittämättömän vaikea ylläpitää elämässä arjen järjestystä. Viikonloppuisin on siistiä, mutta jossain vaiheessa alkaa eskaloituminen. Aivoista puuttuvat osaset, jotka luontaisesti mieltäisivät kodin ylläpidon junan lailla tasaisesti eteneväksi asiaksi. Paljon on tultu eteenpäin siitä, kun mun asunnosta ihmeteltiin, että miten täällä voi olla tän näköistä? Paljon on silti vielä matkaa siihen, että lipaston päälle ei kertyisi tavaraköröjä ja etteivät reissukassit odottaisi viikkoja purkamista.
Ei siisteys ole mulle mikään varsinainen tavoite. Uskon täysillä dokumenttiin, jonka mukaan epäjärjestys on terveellistä (liittyy aivojen toimintaan) ja munkin aivot on siroteltu pitkin kämppää. Se vaan, että asunnosta löytyy muitakin aivoja ja jos menee eri osia liikuttelemaan, seuraa lö catastroof. Osa mun siisteyden tavoittelusta liittyy mun tarpeeseen pitää elämässä järjestys. Mun elämäni järjestys on häilyvää, joten se siitä. Loput siisteydentarpeesta liittyy estetiikan hakuun ja häpeään, jota tunnen, jos joku sukulainen pökäsee varoittamatta paikalle. Arvostan spontaania kyläilykulttuuria, olenhan monella tapaa vanhanaikainen, mutta vartin ennalta varoittaminen on silkkaa kohteliaisuutta. Etenkin, jos sitten tullaan mulkoilemaan, että näin ne siat todella elävät.
Mutta säilytysjärjestelmistä. Olen vertaillut Elfaa, Sovellaa ja Ikean vastaavia, ja yrittänyt pohtia käyttötarkoituksia. Toistaiseksi Sovella on vienyt voiton, koska on mitoitukseltaan joustavampi kuin Ikea, kai kotimainen -- mistä helkkarista sen nykyisin tietää --, ja niillä on nettisivuillaan suunnitteluohjelma. Vähän mua pelottaa, kun tulevan järjestelmän tarkoituksena olisi ratkaista kaaaaikkki meidän säilytyspulmat, kuten joka paikkaan torneiksi kertyvät pakasterasiat ja irstaalle haiskahtavat sählykamppeet. Entä jos eivät ratkaise? Viime viikot olen tehnyt huuto.net-kauppaakin, ja tavaran määrä on vähentynyt. Sen kun pitäisi linjana.
On tämä kuluttajan osa niin monimutkainen. Järjestyksenhimon hulluuden iskiessäkään ei pitäisi dumpata kaikkea kaatopaikalle vaan katsoa, josko tuhottava tavara jatkaisi vielä jossain elämäänsä. Uusia hankintoja ei pitäisi perustaa pelkästään sille, että saa vartiksi tyydytystä ostamisesta. Reistailevien kodinkoneiden välillä pitäisi pohtia, saako korjattua, kannattaako korjata, kuinka iso asia on ostaa uusi (meille ostettiin uusi tiskikone!!! siis emme itse ostaneet! kiitollisna siis...). Mitä oikeasti tarvitaan, kuinka paljon vaikka uusiin huonekaluihin satsataan (toisin sanoen kuinka kauan suunnitellaan ja säästetään), kuinka kauan etsitään käytettyä ja juuri sopivaa. Pitääkö olla juuri sopiva vai kelpaisiko jokin korvike. Samojen ristiriitojen parissa kamppailevat ihan sisustuslehdetkin, ja vaikeana tuntuvat olevan tuttavatkin, jotka ovat tehneet hankintoja ja risteilevät ostamisesta saadun nautinnon, uuden tavaran ihanuudesta saatavan ilon ja sen perkeleellisen taustalla piilevän ostovietin keskellä. Suhteessa ostamisen järjettömyyteen. Niiden kanssa kun oppisi elämään sovinnossa.
Onneksi on kasvukausi. Silloin ostaa vain siemeniä ja kasveja. Kasvit neuvottelevat ötököiden, lintujen ja perhosten kanssa. Eivät riitele minkään kanssa. Silloin mullakin on rauha, säilytysjärjestelmistä viis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!